Wulff Ergonomia – ja sinä ja yrityksesi työntekijät voivat paremmin

Wulff Ergonomia on työympäristöjen ergonomian asiantuntija. Tämän päivän työpisteet sijaitsevat varsinaisten toimistojen lisäksi vaihtuvissa ja mobiileissa ympäristöissä. Jokaisesta työpisteestä on mahdollista tehdä ergonominen – Wulffin ergonomia-asiantuntijat kertovat, miten.

Wulff Ergonomia on perustettu vuonna 1990 (yhtiö on toiminut aiemmin nimellä Beltton Oy). Toiminnan alkumetreistä lähtien yhteistyö kotimaisten, laadukkaiden tavarantoimittajien kanssa on ollut tärkeää. Esimerkiksi kotimaisen Termi-tuotteen kanssa on tehty yhteistyötä jo 25 vuoden ajan.

Työpisteen ergonomia tarkoittaa erilaisten ranne-, käsi-, kyynär- ja jalkatukien sekä istuinten lisäksi mm. toimivaa valaistusta ja seisontatyöskentelyratkaisuja. Hyvien tuotteiden lisäksi tarvitaan asiantuntemusta: työpaikat ja –pisteet, työn tekijät ja työn luonteet ovat kaikki erilaisia. Ergonomialtaan parhaan työpisteen suunnittelu vaatii monipuolista osaamista. Siksi useilla Wulffin ergonomia-asiantuntijoilla onkin koulutusta ja kokemusta esim. fysioterapeuttina toimimisesta.

Olemme osa pohjoismaista Wulff-konsernia

Wulff mahdollistaa työn tekemisen ympäristöissä, joissa yritykset ja yrittäjät toimivat. Tarjoamme alamme laajimman kattauksen tuotteita ja palveluja, joilla tehdään työpaikka. Mitä saisi olla? Meiltä löydät mm. työpaikkatuotteita, kahviotarvikkeita, kiinteistö- ja siivoushuollon tuotteita, toimisto- tai it-tarvikkeita, ergonomiaa, ensiapua sekä innovatiivisia tuotteita työmaille. Suomen lisäksi Wulff toimii Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.